Kaukaisesta Mosasta saapunut G. Fokkerin kutsu uuden residenssin tupaantuliaisseremoniaan antoikin hyvän syyn päästää itseni viikonloppuna hieman vapaalle. Pakkasin paraatipuvun (luonnollisesti virallista osuutta varten), villasukat (elokuvahetkeä varten), käsivaraston kipua lieventäviä lääkeaineita (osoittautuivat jälleen kerran tarpeellisiksi), riittävän määrän käypää valuuttaa mukaani ja otin suunnan kohti laskevaa aurinkoa. Matkan selvitin yhdellä välilaskulla lentotukialus SoinTilus I:n kannelle, mistä poimin mukaani Mäntsälän merivoimien ylipäällikön T.Pekolan.
Perillä vastaanottohallissa tunnelma oli miellyttävä, isännän, G. Fokkerin ottaessa pohjoisen vieraat avosylin vastaan. Residenssin kirjastosta tavoitimme myös aikasemmin saapuneen raisiolaisen Totuusministeri Nokanderin. Vapaamuotoisen tervehdysten jälkeen siirryimme salin puolelle, jossa nautimme virallisen tervetuliasmaljan Finlandia-hymnin soidessa (luonnollisesti) taustalla, tilanteen lämminhenkisyyttä kuvastaa hyvin se, että jopa Nokanderin silmissä olin näkevinäni pienen inhimillisen pilkahduksen (saattoi tosin olla heijastus kynttilästäkin).
Isäntämme omistautumisesta vieraiden hyväksi kertoi se, että juhlalounaan valmistamisen hän suoritti täysin itse omin käsin, valikoituja parhaita tuoreita raaka-aineita käyttäen, palvelusväen suorittaessa ainoastaan pöydän kattamisen. Maittava lounas nautittiin leppoisan keskustelun soljuessa, kristallilaseja soveliain välein kevyesti yhteen kilautellen. Ateroinnin jälkeen soljahdimme residenssin saunaosastolle kumartelemaan saunan henkeä, pesemään ruumiin ja mielen puhtaaksi vanhoista synneistä.
Olihan toki tiedossa, että isäntämme Gaylord Tunnemyrsky Fokker omaa kyvyn mennä elokuvan tunnelmaan mukaan, näköjään alkutekstien aikana alkaa miehellä huoneesta kulmat pyöristyä ja päähenkilöistä muodostuu perheenjäseniä, joiden elämän kolhut repivät sydäntä vereslihalle vahvan myötäelämisen ravistellessa ruumista marmorikuulan kokoisten kyynelten vieriessä poskilla. Toki ystävinä ja herrasmiehinä Taren kanssa parin vaivautuneen katseenvaihdon jälkeen sanattomalla sopimuksella puristimme isäntämme turvallisesti väliimme kaljua taputellen ja selkää rauhoittavasti silitellen, kiitoksena tästä tukemisesta tosin saimme vain kuulla pyrskähdyksien välistä tukahtuneita ”…shaatanan….kivisydämet…”-kommentteja.
Viihdyttävän elokuvahetken (ja muutaman neuvoa antavan) jälkeen suuntasimme isäntämme opastuksella suuren ytimen kiusauksien valtamerelle, punavalojen, peilipallojen ja syntien lähteille. (Seuraavat 12h ohitan epäolennaisena ja siirryn matkapäiväkirjassa suoraan seuraavaan päivään.)
Myöhäinen aamiainen nautittiin residenssin ruokasalissa, rapeaa pekonia suuhun lapioiden, elämän tosiasioita karkeilla, iloittelun polttamilla äänillä katkonaisesti murahdellen, yhteisymmärryksessä päitä verkkaan nyökytellen. Jonkilaisen fyysisen ihmisyyden tason saavutettua, olikin aika jättää jäähyväiset isännällemme tiukkojen kädenpuristusten ja kuivien rykäysten kera. Matka kohti pohjolaa oli suorastaan saatanasta, näkyvyyden laskiessa lähes nollaan siirryin mittarilentoon ja rukoilin välttäväni törmäykset valkoisen seinämän sisältä eteen pulpahteleviin rahtikontteihin.
  
  
  
  
Ohjelmistopuolella onkin nuo päivitykset ja ostokset olleet aika hiljaiselolla jo jonkin aikaa, raw-kuvien konvertointissa ja esikäsittelyssä pyörii Lightroomin 1.4.1 versio. Kakkosversio tuli koekäytettyä, mutta ei jostain syystä nostattanut erityistä ostotarvetta. Tuosta kolmosversiosta ja sen paremmista ominaisuuksista on sen verran rummutusta kuulunut, että latasin beta-version koneelle testattavaksi. Kun vertailukohteena on 1.4.1 niin parannusten voisi odottaa olevan jo niin ratkaisevia, että hankintaan löytyisi perusteita.
Tässä vaiheessa, kun 3 beta on vasta asennettu, on tietty vähän vaikea sanoa yhtään mitään, mutta katsotaan, jos kuukauden testiajan päätteeksi jonkinlaista arviota saisi kirjoiteltua. Ensimmäisenä avaamisen jälkeen huomiota kiinnitti kuvien lataussysteemin erilainen käyttöliittymä, onko tuossa sitten tällaisen peruskäyttäjän kannalta mitään ratkaisevaa parannusta ulkonäköä lukuunottamatta, sekin varmaan selviää kuluvan kuukauden aikana. Valikoihin on ilmestynyt hiukan lisää tavaraa, osan symbolit ja merkinnät kertovat jo ensi vilkaisulla mitä on luvassa, osa on tässä vaiheessa vielä selvyydessään hieroglyfien tasolla.
Sunnuntain ulkoilulenkiltä pari kuvaa. Tarkoitus oli hieman laskevan auringon lämpimiä sävyjä saada mukaan, Harjun hautausmaa ja lammenranta siellä on yleensä otollista seutua viimeisille pilkahduksille. Oli vain tuo auringonlasku sen verran nopea tapahtuma, etten aivan ajoissa tontille ehtinyt. Pitihän nuo muutama räpsäys kuitenkin ottaa, tuollaista sinisävyä tuolta sitten tuli.
  
Tästähän sitä lähdettiin vajaa vuosi sitten. Tilat rakenneltiin toimivaksi, mutta mahdollisimman minimillä sillä ajatuksella, että katsotaan nyt miten homma toimii yhtiön muiden osakkaiden suhteen ja yleensäkin käytännössä. Tilat on läpäissyt mukavasti testiajan, pölyä ja ryönää ei näköjään ilmesty itsestään tavaroiden päälle normaalia asuinhuoneistoa enemmän, eikä ulkosää tunnu vaikuttavan sisätiloihin mitenkään oli sitten +30 tai -30. Ilmeisesti myös Hesuksen kanssa ollaan testiaika läpäisty, koska varoituksia ei ole sadellut eikä nimettömiä ”HÄIPYKÄÄ RENTUT!” lappuja oveen ilmestynyt.
Eilisilta uhrattiinkin sitten käyttökokemusten tuomien ideoiden yhteenvetoon ja pieneen mietiskelyyn, että olisiko aiheellista tilan yleisilmettä lähteä hiukan virkistämään lisärakentelulla. Väliseinät päätettiin lopultakin levyttää myös sisäpuolelta, onhan tuo kieltämättä vähän keskentekoisen näköinen ollutkin. Lattiaremontti pistettiin vakavaan harkintaan, vaikka nykyinen betonipinta onkin kohtuu hyväkuntoinen, niin siivoamisen kannalta on hieman työläs, eikä tuon betonilattian luoma yleisilme mitenkään kovin raikas ole. Kustannuspuoli lattiaremontissa on yleensä se kivulian osuus, mutta ammatin suomien suhteiden avulla materiaalipuolen menot jää kohtuullisiksi, ja kun työtä ei tarvitse ulkopuolisilla teettää, niin eiköhän tuokin parannus tule tiloihin tehtyä. Uusia kalusteita heivattiin eilen paikalle, ja näiltä osin tila alkaakin nyt olla kunnossa, myös lääkekaappi ”ensiapu”-pulloineen luonnollisesti lisättiin varustuksiin.
Kuvauskäytön suhteen studio on osottautunut varsin toimivaksi, jotain väliverhosysteemeitä ideoitiin rakennettavaksi ja muutamia sähkövetoja pois lattioilta pyörimästä. Moottoroitu taustakartonkikone tosin pisti hieman raapimaan päätä, peruskäytössä laite on kyllä näppärä, mutta kun alumiiniputkia ei ole kuin se 3kpl ja taustan vaihtaminen pahviputkelta alumiiniselle on kyllä sellaista jumppaa ja tuskaa varsinkin yksin, on tuon laitoksen korvaaminen tavallisella ketjuvetoisella (mihin pahviputket saa vaihdettua heittämällä) pikkuisen alkanut houkuttaa. Ylellisyyskapineesta luopuminen tuntui vain ajatuksena hieman haikealta, mutta mielialat piristyi kun uusi parempi käyttötarkoitus keksittiin, laitteesta rakennetaan kesän grillijuhliin moottoroitu varraskone. Kolme erillisillä suuntaa vaihtavilla moottoreilla varustettua liki kolme metristä varrasta, eli käytännössä yht’aikaa hiilloksen päällä voidaan pyöritellä 15:sta pientä sikaa, tai vaihtoehtoisesti yhtä täysikokoista hirveä.
Vuosilukemat meni vaihtoon rapsakassa pakkaskelissä, ja perinteitä vaalien lupasin olla tekemättä mitään lupauksia. Päivän toipumisen jälkeen pitikin kattoon syljeskelyt unohtaa, kaivaa kamera esiin ja lähteä hääkeikkaa hoitamaan. Pirullinen pakkanen aiheutti kieltämättä pientä jännityksen värinää studiolle mennessä, ko. tilaa kun ei kuitenkaan asumiskäyttöön ole suunniteltu, eikä lämmityksen tehokkuudesta kovilla pakkasilla ollut mitään tietoa. Ikävät mielikuvat jäisistä lattioista ja jääpuikkoja puskevista salamoista oli onneksi turhia, lämmöt pyöri miellyttävästi parinkymmenen kieppeillä.
Hääparin potrettikuvaus meni mukavasti, aikaa oli kerrankin riittävästi, ylimääräistä porukkaa ei yhtään, ja pariskunta oli vielä erittäin helppo kuvattava. Kirkkoon siirryttiin studiolta rehvakkaasti kulkupelillä, missä kuski alkoi olla jo kirkon pihalla kun takavilkku vielä välkytteli studion nurkalla.
Kirkkokuvausten jälkeen varsinainen kuvauskeikka olikin pulkassa ja pääsin heittämään vapaalle muun juhlaväen kanssa. Kun tuo kamera kerran juhlapaikalle kulkeutui, niin tulihan tuolla jotain kuvaakin otettua, onneksi noista kuvista ei mitään vastuuta ole, ja vielä suurempi onni oli järjen pelaaminen sen verran, että kalusto tuli järjestettyä turvaan lukkojen taakse juhlapaikalta ensimmäiseen jatkopaikkaan siirtymisen yhteydessä.
Toipumisen jälkeen kuvia tarkastellessa voi todeta, että tarpeelliset ja viralliset kuvat onnistui (onneksi) ihan ok. Myös juhlapaikalta tuli yllättäen muutamia helmiä…ja jonkinlainen läjä varsinaisia takalaittomia, mikä nyt ei juurikaan yllätä….
|
|
