Graflex Speed Graphic

Aika hyvin olenkin onnistunut välttämään viime aikoina kameraroinan hankinnat, mutta nyt kyllä tuli maakuntamatkailijan harharetkillä sellainen tapaus vastaan, että ostamatta jättäminen olisi ollut jo se kahdeksas kuolemansynti. Hankinnan tarpeellisuutta ei tarvinut edes löyhästi perustella itselleen, riitti että kaunotar oli siinä ja saatavilla, ostopäätös syntyi heti ensimmäisen kevyen tunnustelevan kosketuksen jälkeen.

En tiedä miten harvinainen tuo 2¼ x 3¼ Miniature Speed Graphic malli kotimaan markkinoilla on, mutta myytävänä yksilönä oli kyllä ensimmäinen vastaan tullut. Perus perävarustus on laakafilmille, mukana tulikin nippu alkuperäisiä kasetteja, mutta 6×9 laakafilmin saatavuus taitaa rajoittua yhteen vaihtoehtoon, eli järkevintä on yrittää etsiä tuohon käypä graflok-perä, tai pienellä rakentelulla värkätä kiinnityssysteemit paketin mukana tulleille 6×7 ja 6×9 rullafilmiperille.

Koska tuollaista kameraa ei ennestään ole, olikin luontevaa aloittaa yhteinen suhde ja taival pienellä tutustumisella, eli käytännössä päreiksi purkamisella, jotta sielunelämän pienet vivahteet tulisivat tutuksi. Tarkistusten tuloksena ei mitään varsinaisia ongelmakohtia tullut vastaan, lasit oli hyvässä kunnossa ja puhdistuksen jälkeen kimmelsivät kirkkaina, koneiston pienet tarkertelut pitkillä ajoilla olivat perushuollon jälkeen harmaa muisto vain sulkimen sirahtaessa iloisen täsmällisesti sekunnin aikoja. Palje oli suorastaan epäilyttävän hyväkuntoinen, liekö uusittu joskus, verhosuljinkin toimi korvakuulolla arvioiden hyväksyttävissä toleransseissa, mikä kyllä hieman pisti ihmetyttämään, kamera ei kuitenkaan ole ihan edellisessä Photokinassa esitelty laite. Verhosulkimen virittäminen kahta jousta kiristellen on toimenpiteenä nykykameroiden virittymiseen verrattuna kuin kiinalainen teeseremonia, 1/1000sec aikaan jousia veivatessa olo on odottavainen kuin ilmapalloa äärirajoille puhaltaessa.