Ohjelmistopuolella onkin nuo päivitykset ja ostokset olleet aika hiljaiselolla jo jonkin aikaa, raw-kuvien konvertointissa ja esikäsittelyssä pyörii Lightroomin 1.4.1 versio. Kakkosversio tuli koekäytettyä, mutta ei jostain syystä nostattanut erityistä ostotarvetta. Tuosta kolmosversiosta ja sen paremmista ominaisuuksista on sen verran rummutusta kuulunut, että latasin beta-version koneelle testattavaksi. Kun vertailukohteena on 1.4.1 niin parannusten voisi odottaa olevan [...]
Sunnuntain ulkoilulenkiltä pari kuvaa. Tarkoitus oli hieman laskevan auringon lämpimiä sävyjä saada mukaan, Harjun hautausmaa ja lammenranta siellä on yleensä otollista seutua viimeisille pilkahduksille. Oli vain tuo auringonlasku sen verran nopea tapahtuma, etten aivan ajoissa tontille ehtinyt. Pitihän nuo muutama räpsäys kuitenkin ottaa, tuollaista sinisävyä tuolta sitten tuli.
Tästähän sitä lähdettiin vajaa vuosi sitten. Tilat rakenneltiin toimivaksi, mutta mahdollisimman minimillä sillä ajatuksella, että katsotaan nyt miten homma toimii yhtiön muiden osakkaiden suhteen ja yleensäkin käytännössä. Tilat on läpäissyt mukavasti testiajan, pölyä ja ryönää ei näköjään ilmesty itsestään tavaroiden päälle normaalia asuinhuoneistoa enemmän, eikä ulkosää tunnu vaikuttavan sisätiloihin mitenkään oli sitten +30 tai -30. [...]
Vuosilukemat meni vaihtoon rapsakassa pakkaskelissä, ja perinteitä vaalien lupasin olla tekemättä mitään lupauksia. Päivän toipumisen jälkeen pitikin kattoon syljeskelyt unohtaa, kaivaa kamera esiin ja lähteä hääkeikkaa hoitamaan. Pirullinen pakkanen aiheutti kieltämättä pientä jännityksen värinää studiolle mennessä, ko. tilaa kun ei kuitenkaan asumiskäyttöön ole suunniteltu, eikä lämmityksen tehokkuudesta kovilla pakkasilla ollut mitään tietoa. Ikävät mielikuvat jäisistä [...]